ETUSIVU
Jukka Hankamäki puhuu maahanmuutosta
Filosofian tohtori ja valtiotieteen tohtori Jukka Hankamäki puhuu videollaan maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista. Hänen mukaansa monet seikat kertovat monikulttuurisuuskokeilun epäonnistumisesta. Johtopäätökset maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta eivät kerro peloista, ennakkoluuloista, rasismista eivätkä ksenofobiasta.
Melkein kaikki suuret ongelmat, kuten sosiaalimenojen kasvu, valtiolle karttunut syömävelka, asuntopula, pula työpaikoista, terrorismi, rikollisuuden lisääntyminen, kulttuurikitkat ja kieliongelmat johtuvat maahanmuutosta. Hankamäen mukaansa ongelmien juurisyynä on se, että maahanmuuttajamäärät ovat olleet liian suuria. Poliittisen korrektiuden nimissä kansalaisilta ei ole kuitenkaan kysytty haluavatko he tätä kehitystä.
Jukka Hankamaki on Perussuomalaisten ehdokkaana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Näin hän itse perustelee ehdolle lähtöään.
- Tietoja
- Kategoria: Videoita
Demokratia uhattuna Ruotsissa
Ruotsin valtiopäivävaaleista on alkanut kuulua huolestuttavia uutisia. Jo aiemmin on tiedetty ongelmaksi se, että vaaleissa ei ole kunnollista vaalisalaisuutta: kaikki paikalla olevat näkevät minkä puolueen vaalilipun valitsee. Tämä huolestuttaa myös Ruotsin vaaleja ensimmäistä kertaa seuraamassa olevan Etyjin vaalitarkkailijoita.
Saman puoluekohtaisen vaalilippujärjestelmän takia nyt on ilmennyt uusi ongelma – sekä ruotsidemokraattien että vaihtoehto ruotsille -puolueiden vaalilippuja on puuttunut monilta äänestyspaikoilta, niitä on piilotettu tai hävitetty esimerkiksi kadulle viskaamalla.
Nynäshamnissa puolestaan kolmea henkilöä on uhkailtu äänestyspaikalla liittyen siihen kuinka äänestäjä äänesti. Hyökkääjät kutsuivat uhreja mm. rasisteiksi ja uhkasivat tappaa. Raskaana ollut ruotsidemokraattien Emilia Orpana pelkäsi, että uhkaajat lyövät häntä vatsaan. Poliisi etsii paikalta paenneita uhkailijoita, joita kuvataan nuoriksi miehiksi.
Lundissa uhattiin maltillisen kokoomuksen Ann Heberleiniä äänestyspaikan ulkopuolella. 30-vuotia mies uhkasi häntä ja kutsui fasistiksi. Paikalla olleet eivät puuttuneet tilanteeseen, mutta Herberleinin mies sai ajettua uhkaajan tiehensä.
- Tietoja
- Kategoria: Tapahtumia
Ruotsin valtiopäivävaalit 9.9.2018
Sunnuntaina 9.9.2018 on Ruotsissa käänteentekeviksi luonnehditut valtiopäivävaalit. Ruotsidemokraattien uskotaan kasvattavan huomattavasti kannatustaan ja samaan aikaan sosiaalidemokraateille ennustetaan historiallisen huonoa tulosta.
Ruotsidemokraattien läheisenä puolueena perussuomalaiset pääsi mediatiimeineen seuraamaan tapahtumia paikan päältä, toisin kuin moni tiedotusvälineiden edustaja. Suomen Uutisten sivulla olevaan juttuun on kerätty aiheeseen liittyvää materiaalia ja lisäksi myöhemmin illalla sinne tulee ilmestymään live-streameja, joita juontaa Sebastian Tynkkynen. Illan mittaan mukana on myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, kansanedustaja Laura Huhtasaari sekä poliittinen suunnittelija, Riikka Purra.
Perussuomalaisten lisäksi myös ainakin Ylellä on kello 21 alkava tuloslähetys, joka on nähtävissä YLE Areenassa ja TV1:llä. Sisuradiolla on myös oma vaaliseurantansa.
Hommaforumilla vaaliseurantaa löytyy Ruotsin valtiopäivävaalit 9.9.2018 -ketjusta.
Vaalihuoneistot sulkeutuvat kello 21 Suomen aikaa. Ensimmäisten vaalipiirien tulosten odotetaan saapuvan noin kello 21:30 ja ensimmäisten tulosennusteiden ennustetaan valmistuvan noin 23:30.
Kello 20:45 alkoi Perussuomalaisten suora vaalilähetys:
- Tietoja
- Kategoria: Tapahtumia
Toisinajattelija Tommy Robinson päässyt vapauteen!
Toisinajattelija, kansallismielinen kansalaisjournalisti ja mielipidevanki, Tommy Robinson, on tänään päässyt vapauteen, mutta on kuitenkin edelleen vaarassa joutua uudelleen vankilaan. Häntä ovat tukeneet mm. kirjailija ja journalisti Douglas Murray, Vapauspuolueen puheenjohtaja Geert Wilders sekä UKIP-puolueen puheenjohtaja Gerard Batten, joka on verrannut Robinsonia Gandhiin. Douglas Murray puolestaan on sanonut mm. että:
What can be said with absolute certainty is that Tommy Robinson has been treated with greater suspicion and a greater presumption of guilt by the United Kingdom than any Islamic extremist or mass rapist ever has been. That should be — yet is not — a national scandal. If even one mullah or sheikh had been treated with the presumption of guilt that Robinson has received, Amnesty International, Human Rights Watch, and the rest of them would be all over the U.K. authorities. But different standards apply to Robinson.
- Tietoja
- Kategoria: Toisinajattelijat
Farmlands (K18)
Lauren Southern on julkaissut ilmaiseksi nähtävissä olevan hätkähdyttävän dokumenttielokuvan Etelä-Afrikan valkoihoisiin kohdistuvasta äärimmäisestä vainosta. Dokumenttielokuva on kielletty alaikäisiltä (K18) eikä se sovellu herkille aikuisillekaan sen sisältämän järkyttävän materiaalin takia.
- Tietoja
- Kategoria: Videoita
Sivu 6 / 8