Ruotsin valtiopäivävaaleista on alkanut kuulua huolestuttavia uutisia. Jo aiemmin on tiedetty ongelmaksi se, että vaaleissa ei ole kunnollista vaalisalaisuutta: kaikki paikalla olevat näkevät minkä puolueen vaalilipun valitsee. Tämä huolestuttaa myös Ruotsin vaaleja ensimmäistä kertaa seuraamassa olevan Etyjin vaalitarkkailijoita.

Saman puoluekohtaisen vaalilippujärjestelmän takia nyt on ilmennyt uusi ongelma – sekä ruotsidemokraattien että vaihtoehto ruotsille -puolueiden vaalilippuja on puuttunut monilta äänestyspaikoilta, niitä on piilotettu tai hävitetty esimerkiksi kadulle viskaamalla.

Nynäshamnissa puolestaan kolmea henkilöä on uhkailtu äänestyspaikalla liittyen siihen kuinka äänestäjä äänesti. Hyökkääjät kutsuivat uhreja mm. rasisteiksi ja uhkasivat tappaa. Raskaana ollut ruotsidemokraattien Emilia Orpana pelkäsi, että uhkaajat lyövät häntä vatsaan. Poliisi etsii paikalta paenneita uhkailijoita, joita kuvataan nuoriksi miehiksi.

Lundissa uhattiin maltillisen kokoomuksen Ann Heberleiniä äänestyspaikan ulkopuolella. 30-vuotia mies uhkasi häntä ja kutsui fasistiksi. Paikalla olleet eivät puuttuneet tilanteeseen, mutta Herberleinin mies sai ajettua uhkaajan tiehensä.

Lähteitä

  1. Utländska observatörer granskar valsedlar som ligger öppet
    https://www.dn.se/nyheter/politik/utlandska-observatorer-granskar-valsedlar-som-ligger-oppet/
  2. Ruotsin paikallisvaaleissa äänestäminen oli erikoinen kokemus: Kaikki paikalla olijat näkivät, minkä puolueen valitsin
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005821047.html
  3. Yle seuraa Ruotsin vaaleja hetki hetkeltä: Mitä miettivät Danderydin varakkaat?
    https://yle.fi/uutiset/3-10394889
  4. Vakava tilanne Göteborgissa: Ruotsi­demokraattien äänestysliput kaksi tuntia kateissa
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005821103.html
  5. https://twitter.com/AfS_riks/status/1038788342547136512
  6. https://twitter.com/SebastianTyne/status/1038740974195888129
  7. https://twitter.com/HommaFI/status/1038729698552045568
  8. https://twitter.com/GunnarBernst/status/1038751380834590721
  9. Valarbetaren Emilia, SD, blev dödshotad utanför vallokalhttps://www.expressen.se/nyheter/val-2018/valarbetade-hotade-vid-vallokal/
  10. Val 2018: Aftonbladet guidar dig genom hela valdagen
    https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/3jbMX0/val-2018-aftonbladet-guidar-dig-genom-hela-valdagen
  11. Ann Heberlein (M) blev hotad utanför vallokal
    https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/m69K5O/ann-heberlein-m-blev-hotad-utanfor-vallokal
  12. Uhkauksia Ruotsin vaali­huoneistoilla: ruotsi­demokraattien ja kokoomuksen edustajat kertovat pelon hetkistä
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005821177.html