Mutta mitä sitten pitäisi tehdä, jotta maahanmuuttajien olisi mahdollisimman helppoa asettua Suomeen? Tämä kysymys esitetään Novitskylle jatkuvasti. Yleispätevää metodia ei ole, paitsi se, että kotouttaminen on aina kaksisuuntaista. "Ei parisuhteessakaan voi olettaa, että toinen muuttuu sellaiseksi kuin minä haluan."

-- Anita Novitsky ei vertauksessaan muista, että mieleisensä puolison saa itse valita ja huonostakin puolisosta voi ottaa eron

🗨 Keskustelua

Mutta ihan turha lietsoa jo muutenkin aivan sairaaksi mennyttä ja ennakkoluuloista ulkomaalaiskeskustelua uskottelemalla, että ulkomaalaisten kanssa joutuisi olemaan enemmän varuillaan. Tilastollisesti suomalainen mies/ihminen on ihan yhtä paha tai hyvä, kuin kuka tahansa muu.

Näin käsitellään vastikään turvapaikkakeskuksella siunatulla paikkakunnalla ilmoitusta siitä, että viiden miehen autoporukka yrittää houkutella tyttöjä kyytiin.

🗨 Keskustelua

 

Tiedän myös että mikäli vaikenemme näiden fundamentalistien edessä, [yksilönvapauden ja fyysisen koskemattomuuden] suoja murtuu ja suistumme väkivallan katkeralle tielle.

Abdirahim "Husu" Hussein kommentoi suomalaista Israel-keskustelua. Lainaus löytyy Suomen PEN-järjestön Husseinille myöntämän vuoden 2015 sananvapauspalkinnon perusteluista

 

Kehotan suomalaista valtamediaa lopettamaan Isiksen hirmutekojen ja propagandan uutisoinnin.

- Abdirahim "Husu" Hussein kommentoi suomalaista Isis-keskustelua

🗨 Keskustelua

Edit: Husu jatkaa kuopan kaivamista; uusii toiveen hirmuteoista vaikenemisesta ja lisää "muslimeilla ei ole mitään tekemistä Isiksen kanssa"

Tämä oli kahdeksas islamistinen terrori-isku Ranskassa tänä vuonna. Saman mittaluokan islamistisia terrori-iskuja on nähty aiemmin Madridissa ja Lontoossa.

Kaikkien islamististen terrori-iskujen jälkeen sanotaan, että tästä alkaa uusi aikakausi, ja että Eurooppa ei tämän jälkeen ole entisensä.

Tällä kai halutaan joka kerta uskotella itselle ja muille, että kyseessä olisi jollakin tavalla uusi ja ihmeellinen asia. Pariisissa ei perjantaina tapahtunut mitään uutta ja ihmeellistä, eikä siitä alkanut mikään uusi aikakausi. Kuten kaikkien islamististen terrori-iskujen jälkeen, nyt marssitaan vähän aikaa pelkoa vastaan ja suvaitsevaisuuden puolesta ja keksitään joku je-suis-Paris-juttu, jota edistysmieliset voivat jakaa Fb-taustakuvana. Lisäksi voidaan vähän kiristellä aselakeja ja kiusata kantaväestöä.

Sitten pöly laskeutuu ja tämä ikävä puheenaihe jää Kim Kardashianin takapuolen ja muiden tärkeämpien juttujen alle, kunnes muutaman kuukauden jälkeen mohammed taas mestaa, ampuu tai räjäyttää jossakin. Sitten taas Eurooppa astuu uuteen aikakauteen, eikä mikään ole enää entisellään, eikä pelolle saa antaa periksi, eikä rajoja saa sulkea, koska sitä kuulemma terroristit juuri tavoittelevat.

-- Jussi Halla-aho Facebookissa

🗨 Keskustelua

 

Hommaforum ohjastaa hallituksen pakolaispolitiikkaa

- Kansan Uutisten päivän otsikko. Ajatustyön suoritti Annika Lapintie

🗨 Keskustelua