Homma

Tuesday, Sep 07th

Last update:08:09:17 PM GMT

You are here: Etusivu Kannanottoja Yle - Kunniaväkivalta yltää jo suomalaisiin

Yle - Kunniaväkivalta yltää jo suomalaisiin

Yle sensuroi itseään"Suomalainen nainen kertoi kokemuksiaan YLE:n TV2:n Ajankohtaisessa Kakkosessa tällä viikolla. Naiselle oli sattunut kohdalle kunniaväkivaltaan uskova ulkomaalaistaustainen mies.

Hän sanoo, että hänen avioliitto oli helvettiä, mutta kukaan ei usko häntä.

- Pelkään entistä miestäni, hänen veljeään ja koko sukua. Olen saanut uhkauksia lapsikaappauksesta ja mies on toistuvasti uhannut tappaa minut. Mies on sanonut, että heille ei kukaan voi mitään - että hirveyksiä tapahtuu, eikä niitä tarvitse edes tehdä itse - kostajia löytyy omasta heimosta, nainen kertoo."

Näin uutisoi Yle Ajankohtaisen kakkosen kunniaväkivaltaa käsitelleen ohjelman jälkeen 14.1.2010 klo 13.25. Tuntia myöhemmin uutinen oli jo poistettu. Ylen toimituksen selityksen mukaan uutinen lipsahti ulos liian aikaisin ja tulee myöhemmin uudestaan. HommaForum odottaa kärsivällisesti tässä ketjussa. (julkaistu 17.1. 18:00)

Päivitys 18.1.2010: Kärsivällinen odotus on palkittu. Yle on palauttanut uutisen. Selittämättömät ovat Ison Pajan tiet. :)

Kannatusjäsenyys

Tervetuloa Homma ry:n kannatusjäseneksi!

KIVA-mikrolainat

Homman ehkä eniten KIVA juttu - kehitysmaiden yksittäisille ihmisille kohdistuvat mikrolainat,  joita on annettu jo lähes 20000 $ edestä.

KIVA-sivu

Keskustelua

Porhalla Hommakerhoon

Kipin kapin lähimpään Hommakerhoon tekemään tuttavuutta samanmielisiin. Täällä lista kaupungeista.